MarjattaTeirila

Oppia ikä kaikki - Ammattikoulutusyhteiskunnan riskejä

  • Oppia ikä kaikki - Ammattikoulutusyhteiskunnan riskejä

Ammatti, koulutus ja hiljainen osaaminen - 

Ammatillisen koulutuksen ikiaikaiseen perinteeseen on kuulunut työn taitojen siirtäminen mestarilta kisällille esimerkin mukaan, mallioppimisena. Kun mestari opettaa kädestä pitäen työn vaiheet itse tekemällä, ei sanoja aina  työn opettamiseksi ja oppimiseksi välttämättä tarvita lainkaan. Näin hyvinkin monimutkaisia, jopa äärimmäisiä, taitoja vaativat ammatit siirtyvät sukupolvelta toiselle hiljaisena osaamisena, jota jokainen taitajapolvi edelleen kartuttaa luomalla yksilöllisesti omaa uutta hiljaista tietoaan.

Mitä suurempi osuus sanattomalla osaamisella on ammattillisessa asiantuntemuksessa, sen vaikeampaa on varmistaa karttuvan tiedon laatua, erottaa harhaluulot tosiuskomuksista, eli tiedosta. Hiljaista tietoa voidaan kyseenalaistaa, muttei falsifioida. Siksi tiedon todenmukaisuuden tarkistaminen edellyttää tiedon käsitteellistämistä. 

Ammatillisen koulutuksen traditioon kuuluu uuden hiljaisen tiedon karttuminen ja kartuttaminen. Se kertyy vanhan osaamisen päälle samalla painaen unholaan osaamisen “vanhanaikaisia” piirteitä ilman, että niiden toimivuutta yleensä, saati erityistilannekohtaisesti, olisi koskaan käsitteellistettynä selvitetty. Toisaalta työtietoon liitetään uskoa ammatillisen, ja ammattiin liittyvän, yleistiedon pysyvyyteen ja lopullisuuteen. Mitä taitavammista, tai mitä parempina oppilaina ammatillisista oppilaitoksista valmistuneista, ammattilaisista on kysymys, sen vakuuttavampaa näyttöä he edustavat uutta tutkimustietoa torjuvien, myyttisten uskomusten tueksi.

 

Akateeminen ja ammatillinen koulutus vai opintoputki?

Akateeminen tutkimus ja siihen perustuva koulutus on pyrkinyt ymmärtämään, sanoittamaan ja testaamaan kaikkia elämään liittyviä ilmiöitä, myös työtä ja sen osaamista. Kriittinen tutkimus edellyttää kaikkien tarkastelun kohteina olevien muuttujien testaamista tieteellisesti validein menetelmin sen mukaan, minkä tieteenalan piiriin mikin yksittäinen testi kuuluu. Jotta tutkimus kaikkiaan voisi olla validia, ja sellaisenaan tieteellisyyden kriteerit täyttävää, tutkimustyön - ja samalla yliopistokoulutuksen  - pitäisi rakentua akateemisen vapauden periaatteelle. Ilman akateemisen vapauden mahdollisuutta pseudotiede valtaa yhä enemmän alaa kriittiseltä tiedon hankkimiselta ja validin tutkimuksen edellyttämältä käsitteellisen tiedon kertymiseltä. 

Tavoitteena kaikkien kansalaisten kouluttaminen johonkin ammattiin on idealistinen. Ammatillisen koulutuksen pitäminen ainoana koulutustavoitteena voi kuitenkin kyseenalaistaa. Se ei myöskään ole sen koulutusideologian mukainen, jolle AMK-järjestelmän lisääminen suomalaiseen koulutusjatkumoon perustui. Valmiina oli perinteinen, harjaannuttamalla opettamisen ja oppimisen ammattikoulutus sekä ilmiöitä ymmärtävään ja selittävään opetukseen ja tutkimukseen keskittynyt yliopistolaitos. Ammatillisten osaajien ja uutta ammatillistakin tietoa kartuttavien tutkijoiden väliin oli tavoitteena luoda ammatilliseen asiantuntijuuteen erikoistuneita tulkkeja. Heidän keskeisenä tehtävänään nähtiin välittää ja muokata ammattien harjoittamisessa herännyttä tiedon tarvetta tutkimuksen keinoin vastattaviksi kysymyksiksi. Niihin saatuja vastauksia heidän piti asiantuntija-ammattilaisina tulkita ratkaisumalleiksi ammattialann käytännön työssä sovellettaviksi, tarvittaessa uusiakin menetelmiä luoden.

Opiskeluaikojen lyhentämis- ja säästötavoitteet johtivat pian AMK-laitoksen käynnistymisen jälkeen opintoputkiajatteluun. Siinä luotiin sujuva reitti ammatilliselta toiselta asteelta korkea-asteen ammattiopintoihin. Ammattikouluistuminen on johtanut yhä laajemmin akateemistenkin ammattien ja niihin liittyvän ajattelun painottumiseen, ja myös lähtökohtaisesti tyytymiseen, hiljaisen osaamisen riittävyyteen alojen kehittämisessä. Samalla vapaan akateemisen tutkimuksen resursseja ja validin tiedon lisäämisen mahdollisuuksia on supistettu. Resurssien myötä myös akateeminen vapaus hiipuu ja vastaavasti pseudotieteellinen ajattelu ja toiminta valtaavat alaa. Kehityksen ennuste ei ole hyvä monenkaan muuttujan osalta. Välittöminä huolenaiheina ovat puutteellisen tiedon seuraukset ammattien väliselle yhteistyölle niiltä osin, kuin siitä on riippuvaista kansanterveys ja kansantalous. Pitkällä aikavälillä vaarana on suomalaisen koulutusjärjestelmän (ja sen uskottavuuden) rappio.  Aivovienti lisääntyy, kun aidosti riittävät kognitiiviset edellytykset omaavat, laaja-alaiset tutkijat siirtyvät työskentelemään sinne, missä työn arvoa ei mitata ammattinimikkeillä vaan työn sisällöllisillä tuloksilla.

 

Kuka pelastaisi akateemisen vapauden?

Uudella eduskunnalla on mahdollisuus, jos se huomaa priorisoida elämän ehdot sekä globaalisti että paikallisesti. Niiden kahdensadan joukossa, jotka nyt valitsemme, ei ole taatusti ketään, joka yksin osaisi valita tehokkaimmat toimet ilmastonmuutoksen, ylikulutuksen ja paikallisten yhteiskunnallisten (koulutus-, sosiaali- ja terveystoimi) ongelmien ratkaisemiseksi. Mutta toivottavasti siellä on 200 korvaparia, jotka osaavat kuulla tutkimustietoon perustuvaa asiantuntemusta  - ja myös ymmärtävät kuulemansa . Asiantuntemuksen kartuttaminen edellyttää yliopistokoulutuksen päästämistä säädöksin sidotusta ammatillisesta koulutusputkiajattelusta. Akateemisen vapauden, ja sen myötä karttuvan, aidosti uuden tiedon ja innovaatioiden myötä  ainakin toivo siedettävien elämisen olosuhteiden jatkumisesta on herätettävissä uudelleen henkiin.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat